Tänään on tiistai 7. helmikuuta 2012
Laajasalon Valokuvaajat ry, www.laajasalonvalokuvaajat.org

TEEMA 2008 NÄYTTELYN VALMISTELUA YLISTALOSSA

Näyttelyn valmistelussa tarvittiin monenlaisia taitoja. Organisoinnista vastasi Laajasalon Valokuvaajien puheenjohtaja Maria Hakokorpi-Jumppanen. Valmistelujen tapahtumapaikka oli Laajasalo-Degerö Seura ry:n kotiseututalo Ylistalon kokoushuone.

Tuomaroinnin jälkeen Matti Kinnusen johdolla kuvattiin näyttelyyn tulevat vedokset digitaaliseen muotoon näyttelyluetteloa varten.

Logistiikassa tarvittiin riuskaa voimaa, sillä edellisestä näyttelypaikasta tulleet massiivipuiset kehyslaatikot kehyksineen painoivat kymmeniä kiloja. Laatikoitten kantaminen Ylistalon kapeissa yläkerran portaissa edestakaisin ja kuljettaminen näyttelypaikkaan ei ollut pullamössöhihaisten hommaa, ruista siinä tarvittiin hauiksissa.

Kehyksiä oli useampaa eri mallia, ja lisää jouduttiin hankkimaan. Kehystys kysyi näppäriä sormia, ja siinäkin puuhassa Antti Pulliainen ja Jarmo Ahtinen etenivät ripeästi. Kirjurina toimi Paula Lehtimäki.

 

Kehystalkoissa Jarmo ja Antti

Kehystalkoissa Ylistalossa perjantaina 3.10. puursivat Jarmo ja Antti, kuva: Paula Lehtimäki

 

Kehystalkoissa Jarmo ja Antti

Kehystalkoissa Jarmo ja Antti, kuva: Paula Lehtimäki

Tämä sivu on päivitetty 3.11.2008 20:11.

    ::     Copyright © 2008 - 2010 Laajasalon Valokuvaajat ry     ::     websivuinfo     ::     ylläpito     ::     sivukartta     ::     linkit     ::     palaute